Kaupungin keskustaan rakennettavan maanlaisen pysäköintilaitoksen kolmivaiheinen työmaa alkaa olla loppusuoralla ja kaupunkilaiset pääsevät pian nauttimaan pysäköinnin helppoudesta.

”Ulospäin työmaa näyttää varmasti rauhalliselta, mutta maanalaisissa tiloissa on aikamoinen hulina. Voidaan sanoa, että viimeinen kuukausi rypistetään kunnolla ja saatetaan laitos valmiiksi”, kertoo Seiparkin toimitusjohtaja Mika Mäntykoski  työmaan tilanteesta.

Pysäköintilaitoksen maanalaiset tilat ovat saaneet jo väriä ja muun muassa torin alla olevat pilarit ovat siniset, seinät vihreät ja kattorakenne on valkoinen. Myös naapurikiinteistöihin ohjaavat opasteet väritetään kukin yrityksen tunnuksien mukaisesti. Näiden lisäksi halliin on alettu maalata eteläpohjalaisen taitelijan yli 35 metriä leveää seinämaalausta , sillä  isosta hallista on haluttu luoda sen käyttäjille mahdollisimman viihtyisä tila.

”Pysäköintilaitoksen sisätiloissa kyllä riittää väriä, valoa ja tilaa”, Mäntykoski hymyilee ja jatkaa:”Rakennusvalvonnan käyttöönottotarkastus suoritetaan helmikuun lopulla ja aluksi pysäköintitilat otetaan valmistuvien asuinrakennusten asukkaiden käyttöön. Tämän jälkeen pysäköintilaitos avataan kaikkien käyttöön ja virallisia avajaisia vietetään nyt alkuvuodesta.”

Työmaa-alueella parhaiten ulospäin näkyy toriterminaali, joka on lasituksineen melkein valmis. Myös sisäänajon lasikatos alkaa olla valmis. Tekniseltä puolelta muun muassa vesi-, viemäri-, sähkö-, ja kaukolämpö on kytketty, LVIS- ja SPR-asennukset ovat melkein tehty sekä automatiikka-asennukset ja loppumittaukset ovat aloitettu. Näiden lisäksi muun muassa kaikki betonirakenteet ja vesieristykset on tehty, hissi on käyttövalmis ja ajoyhteydet viereisiin rakennuksiin on avattu.

”Olemme saaneet suurimman osan työstä valmiiksi ja osittain työmaa on jo lattianpesua”, kertoo pysäköintilaitoksen rakentamisesta vastaava YIT Infran työmaapäällikkö Kari Koskinen.

Tulevia työvaiheita ovat mm.
– parkkiruutujen ja ajo-opasteiden maalaus
– ajoratamerkintöjen ja liikennemerkkien asennukset
– ovien, rahastuslaitteiden ja valvontakameroiden asennus
– palo- ja pelastustekninen savunpoistokoe
– ulkopuolisen sokkelin graniittilaattojen asennus

TORIKANNEN  PINTARAKENTAMINEN ON ALOITETTU

”Nyt helmikuun puolessa välissä aloitetaan torikannen pinnan rakennustyöt ja ne ovat valmiit joulun avajaisiin. Ennen lumien sulamista ulospäin ei kuitenkaan näy mitään konkreettista. Torialueella on käytetty niin sanottua käyttäjäehtoista suunnittelua eli olemme suunnitelleet torialuetta yhdessä asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja tekijöiden kanssa”, kertoo Seinäjoen kaupungin vuorovaikutussuunnittelija Kirsi Mattila.

Torialueen suunnittelussa on korostunut kävelypainotteisuus. Tulevalle torialueelle on varattu paikkoja muun muassa viherkasveille, penkeille ja oleskelualueille.  Lapsille on suunniteltu oma leikki- ja oleskelualue. Torin kannen päälle asennettavaan kivetykseen on suunniteltu räsymattokuviointi ja torin  maamerkiksi nousee viisimetrinen teos, Horsma.  Suurimpia käytännönmuutoksia tulevaisuudessa ovat toritoiminnon siirtyminen Kauppatorilta Keskustorille sekä torialueen ympäröivien katujen pienet muutokset liikennejärjestelyihin.

Tällä hetkellä liikennejärjestelyt pysyvät kuitenkin samoina kuin tähänkin mennessä, tosin kulku pysäköintilaitokselle muuttuu rakentamisen mukaan.  Tulevia järjestelyjä tarkennetaan seuraavassa tilaisuudessa ja se pidetään 28.2. klo: 17.30. Tervetuloa vaikuttamaan!

Voit seurata Keskustorin rakentumista reaaliaikaisesti työmaalle kytketystä live-kamerasta.

Pin It on Pinterest

Share This