Asuin 80- luvun lapsena ihan maalla. Minulla oli serkkuja kaupungissa, Seinäjoella. Naapurin mummalla kävi lapsenlapsia Seinäjoelta. Asuivat jossain ”Kasperissa”. Kuulosti aika hienolle paikalle!

Seinäjoki oli kaukana ja suuri kaupunki. Kerrostaloja ja liikennevaloja. Kauhavalla käytiin ostoksilla, Seinäjoelle mentiin sukuloimaan. Muistan olleeni huolissani, miten ikinä osaisin edes aikuisena ajaa autolla NIIN kauas kotoa!

Kaupunkilaislapset tuntuivat olevan niin paljon fiksumpia kuin me maalaislapset. Luultavasti se olikin niin. Me pyörimme hevosenkakassa ja kaupunkilaislapset puhuivat lemmikkihamstereistaan. Mukavia he olivat ja kivoja leikkikavereita, vaikka taustat olivatkin vähän erilaiset.

Kummini ja serkkuni asuivat tuohon aikaan Pohjassa Heleenkadulla tunnelmallisessa rintamamiestalossa. Muistan tuon talon lämpöisen tunnelman vieläkin tarkkaan. Tuo talo on ollut oikeastaan aina minulle ajatus siitä, millainen on Koti. Tarvitaan ainakin kaksi kerrosta ja Marimekon verhot.

Elämä kuljetti vuosiksi pois Etelä- Pohjanmaalta, kunnes kymmenen vuotta sitten tuli ajatus palata takaisin juurille. En halunnut palata enää maalle, halusin kaupungin suuntaan jo työnkin vuoksi. Olin hivenen huvittunut ja järkyttynytkin siitä, että Seinäjoelle tullessa tuntui melkein kuin olisi astunut aikakoneeseen! Mitään kovin suuria ei mielestäni ollut tapahtunut 90- luvun jälkeen, toki Botton-club oli kadonnut.

Muutamien mutkien kautta Koti löytyi läheltä kaupungin keskustaa, peruskorjatusta rintamamiestalosta. Kolme kerrosta ja Marimekon verhot! Ympyrä tuntui yhtäkkiä sulkeutuneen. Jotenkin hyvin odottamattomasti pellon laidalla kasvanut maalaistyttö olikin löytänyt elämän syvimmän olemuksen ja sielunmaisemansa, EES:n eli erityisen elävän sykkeen, kaupungista! Aivan eri suunnasta, mistä oli sitä vuosia etsinyt. Kaupungin kaduilta, puistoista, ravintoloista, kirjastosta, kaupunginteatterista, tapahtumista, Törnävänsaaresta ja Aalto-keskuksesta. Ja lisäksi Seinäjoki alkoikin yhtäkkiä sykkiä ihan valtavaa, mukaansatempaavaa, innostavaa kehitystä!

Olen sydämestäni niin iloinen ja kiitollinen, että saan olla perheeni kanssa osa tätä kasvavaa kaupunkia. Punon jatkuvasti tiukempia ja syvempiä siteitä työn, perheen ja kaikenlaisten elämänkokemusten myötä tähän kotikaupunkiini. Pystyn elämään arvojeni mukaista elämää ja arkea tässä kaupungissa, tässä kodissa ja se, jos mikä on elämän suolaa!

Ja entäs se sokeri pohjalla? Provinssi! Mikä olisi juhlallisempaa nelikymppiselle, kuin kävellä nauttimaan puolentoista kilometrin päähän Kotoa huikeasta tunnelmasta, huippumusiikista, ruuasta ja ihmisistä ja tulla yöksi nukkumaan omiin Marimekon lakanoihin? Ei, mikään ei ole käsittääkseni juhlallisempaa.

Pin It on Pinterest

Share This