Ruuhka-Suomessa eletään omanlaista elämää. Meno muistuttaa ABC:n mainosta, jossa pienet puput pomppivat tarttuvan korvamadon tahtiin: ”kiire, kiire, kiire, kiire.”

Elämänrytmi on hektinen ja vaikutteille altis ihminen tempautuu helposti vietäväksi. Se tapahtuu huomaamattomasti, ja kun siihen havahtuu, on jo niin syvällä ytimessä, että ei pääse ulos. Siitä tulee uusi normaali.

Elämä on pääosin arkea, ja se määrittää ihmisen onnellisuuden.

Suorittaminen täyttää jokaisen päivän ja pikku hiljaa oma värikäs persoona muuntuu harmaaksi massaksi. Massaksi, joka rynnii metron liukuportaissa kohti laiturille lipuvaa metroa. Pakkohan siihen on ehtiä, seuraava tulee vasta kolmen minuutin päästä.

Olen kesän aikana saanut todistaa jotain muuta. Olen päässyt osaksi pohjanmaalaista arkea. Vaivatonta, rentoa ja aitoa elämää, jossa onnellisuus ei vaadi sirkustemppuja. Elämä on pääosin arkea, ja se määrittää ihmisen onnellisuuden.

Pohjalaiset ihmiset osaavat ottaa ilon irti arjen pienistä asioista, he osaavat pysähtyä asian äärelle. Ei elämä Lakeuksilla pelkkää shamppanjaa ja vaahtokarkkia ole, se ei olekaan asian ydin. Haasteet kohdataan hymyssä suin ja niitä vedetään kuonoon. Sen jälkeen siirrytään eteenpäin ja ollaan vaan. Tavallisesti, mutta silti niin erikoisesti.

Olen vaikuttunut, välillä jopa herkistynyt, kuinka hyvin minut on otettu vastaan. Hesalainen jätkä, joka tulee isolta kirkolta ei olekaan ollut pelottava mörkö. Olen ollut tervetullut joka paikkaan. Ihmisten vilpittömyys ja ylpeys omasta itsestään ja asuinpaikastaan on tehnyt minuun vaikutuksen. Joka kerta. Olen sujahtanut porukkaan kuin veitsi voihin.

Aina, kun astun junasta ulos, kiire katoaa kropasta ja tunnen rentoutuvani päästä varpaisiin. On kuin olisi kotona.

Olen ollut kuin kala vedessä näiden rempseiden ja iloisten pohjalaisten joukossa. Olen tuntenut kuuluvani joukkoon. Aina, kun astun junasta ulos, kiire katoaa kropasta ja tunnen rentoutuvani päästä varpaisiin. On kuin olisi kotona.

Ulkokuoreltaan karussa Seinäjoen kaupungissa on jotain kaunista. Jotain joka vetoaa minuun joka kerta enemmän ja enemmän. Ylväänä keskellä kaupunkia hohtava Lakeuden risti muistuttaa minua siitä, että on olemassa muutakin. Aitoa tunnetta, vilpitöntä iloa pienistä asioista, realismia ja hersyvää naurua tasaisen arjen keskellä. Vähemmän on enemmän.

Komiaa meininkiä ilman mitään ylimääräistä, juuri sopivaa minulle. Betonilähiössä kasvaneelle Helsingin pojalle.

Jussi Evinsalo

Haluatko kirjoittaa sinun elämäsi tarinan?  Ota yhteyttä viestinta(at)seinajoki.fi.

Pin It on Pinterest

Share This